HISTORIA

Paljakka Handmade -tarina alkoi jo vuonna 1850, kun Heinolassa syntynyt ja Nastolassa suutarin oppinsa saanut Karl Gustaf Adamsson Paljacka alkoi harjoittaa suutarin ammattia.
Vaikka Paljakka oli jo silloin ollut sukumme nimenä satoja vuosia, ei se vielä noihin aikoihin ollut sovelias nimi käsityöläiselle, joten Kalle Kustaa otti uudeksi sukunimekseen Lundahl. Karl Gustafin molemmat pojat Antti ja Kalle Lundahl jatkoivat isänsä perinteitä ja olivat suutareina Iitissä ja Nastolassa.

Antin seitsemästä pojasta neljä seurasi isiensä jalanjälkiä, ja ryhtyivät suutareiksi. Yksi heistä oli oma isoisäni Lauri Lundahl, joka oli koko ikänsä Nastolassa suutarina.
Esi-isäni ovat tehneet kenkiä ensin kyläsuutareina, päätyen aina aateliskartanoiden suutareiksi. Suomessa ei vielä 1800-luvulla suuremmin käytetty Oxfordeja tai Derbyjä, jo kylmästä ilmastosta ja kuraisista teistäkin johtuen. Kun vielä kartanon aateliset isännät olivat useasti upseerisukua, oli suurin kysyntä pitkille, kiiltäville ja tyköistuville ratsusaappaille.

Tosin perimätiedon mukaan talvensa Etelä-Euroopassa viettäneet kartanonherrat toivat mukanaan maalaiskartanoonsa muodikkaita ”pikkukenkiä”, joita kartanon suutari pystyi käyttämään malleina tehdessään herrasväelle hienompia kenkiä.

1900-luvun alussa alkoi voimakkaasti kasvanut kenkäteollisuus viedä markkinoita käsityönä kenkiä tekeviltä suutareilta. Vain Venäjän armeijan, Lahden Hennalan varuskuntaan, esi-isiltäni tilaamat upseerin saappaat olivat merkittävämpi jalkineiden valmistuksen tulonlähde noina aikoina.

Sodan jälkeen, kun kenkätehtaat eivät pystyneet raaka-ainepulan vuoksi valmistamaan kunnon kenkiä, koitti isoisälleni kengänteon uusi renessanssi, kun ovesta alkoi lapata sisään isäntämiehiä, kainalossaan mustasta pörssistä ostettu nahkarulla, josta piti suutarin tehdä jos jonkinlaisia kenkiä. Vaikka 1900-luvun alusta lähtien suutarin tekemien kenkien kysyntä on vaihdellut suuresti, on aina ollut tietty joukko ihmisiä, jotka ovat esim. jalkojensa erityisen muodon vuoksi tilanneet kengät mittojen mukaan suutarilta, tai sitten heille ei vain ole riittänyt kenkätehtaiden keskiarvomittojen ja -maun mukaan tehdyt kengät.

Kun päätin tehdä kengäntekoharrastuksestani ammatin itselleni – ja näin jatkaa sukuni 160 vuotta vanhoja perinteitä – oli melko selvää, että ensitöikseni minun pitää korjata ”vanha vääryys” ja ottaa itselleni sukumme vanha nimi takaisin, ja näin ikään kuin sulkea 160-vuotinen ympyrä.